Raision tori muuttaa Tasalan aukiolle – liikkeet palvelevat koko remontin ajan

Raision keskustassa käynnistyy huhtikuun alussa remontti, kun tori siirtyy nykyiseltä paikalta takaisin suojaisan ja idyllisen Tasalan aukion ympäristöön ja alueen yleisilmettä parannetaan ja nykyaikaistetaan mm. rakennusten julkisivujen osalta. Nykyinen torialue muutetaan parkkipaikoiksi, joten jatkossa keskustan alueen paikoitustilanne paranee entisestään. Kun keskustan muutostyöt saadaan valmiiksi, on raisiolaisilla keskustassa entistä viihtyisämpi ja vetovoimaisempi keskusta, jonne voivat kaikenikäiset kansalaiset tulla sekä tapahtumiin että aikaa viettämään.

Remontti valmistuu syksyyn mennessä ja uuden Raisiokeskuksen avajaisia on tarkoitus pitää Killin markkinoiden teemalla lokakuun puolivälissä. Remontin etenemisestä ja tulevista uuden keskustan avajaisista tullaan informoimaan kaupungin kanavien lisäksi näillä Raisiokeskuksen kotisivuilla.

Keskustan remontilla on siis muutoksia Raisiokeskuksen tapahtumiin. Killin markkinat siirtyvät vähän myöhäisempään syksyyn ja uutena tapahtumana järjestetään RemonttiRytinät -kauppatapahtuma lauantaina 28.3., eli juuri ennen remontin alkamista. Tapahtuman tarkoitus on muistuttaa kaupunkilaisia hyvän palvelun löytyvän läheltä myös remontin aikana. Kauppapäivään osallistuvista liikkeistä ja heidän tarjouksistaan tullaan julkaisemaan lisätietoa lähempänä tapahtumaa. RemonttiRytinät kokoaa myyjiä myös purettavana olevalle Raision nykyiselle torille.

Lisätietoa Raision kaupungin kotisivuilta:
http://www.raisio.fi/ajankohtaista/2015_uutiset/fi_FI/keskustassa-pureta...